Rovaniemeläisen opiskelijatytön kuvia, pohdintaa ja kaikkea mahdollista eri puolilta maailmaa



maanantai 8. helmikuuta 2010

my life in helsinki

Valokuvatorstain vähän erikoisempi haaste, kerro tarina kuvin.
Kokeillaas tositarinaa elämästäni helsingissä ja katotaa mitä tulee..

Muutin Helsinkiin marraskuun alussa. Sain todella ihanan mahtavan soluhuoneen Kontulasta. En kuitenkaan omistanut sänkyä, omistin vain mukavia sukulaisia, jotka lainasivat joitain huonekaluja selvitäkseni hengissä ja suunnilleen järjissäni.



Monet kysyivät mitä ihmettä pohjoisen likka tekee Helsingissä. No työssäoppii tietenkin. Vietin aivan ihanat 8 viikkoa Kallahden nuorisotalolla ja nautin työstäni kovasti (vaikka olinkin vain ilmaisena työvoimana)



Eräänä joulukuisena (vapaa)päivänä eksyin Tuomaan joulumarkkinoille, missä oli paljon kaikkea ihanaa kuvattavaa ja muutama joululahjakin tarttui mukaan.




Löysin muun muassa melkein eläviä ihania kangasnukkeja.



Ihania käsinvärjättyjä lankoja..



Samaisena päivänä eksyin myös Helsingin satamaan, missä oli paljon kaikkea jännää. Siellä oli myös ihana vanha laiva, joka tallentui myös kameran muistikortille..



Nautin suuresti saadessani kävellä Helsingin kaduilla. Hirveästi siihenkään ihanuuteen ei kuitenkaan ollut töiden ja muun ohella aikaa.



Eräänä päivänä kämpille päästyäni oli mikron oveen ilmestynyt salaperäinen lappu.



Kaiken kaikkiaan kuitenkin rakastuin Helsinkiin entistä enemmän, etenkin kun huoneeni ikkunasta näkyi tuttua ja turvallista metsää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti